Onni on uusi tavarakärry, kuva/photo © Tytti Karjalainen


Uutiset / News 2019




Joulukuu 2019

Tunnelmallista joulunaikaa. Taas on aika muistella kulunutta vuotta.

Kiitos kasvatinomistajilleni kaikesta saamastani avusta kuluneen vuoden aikana. Kiitos myös osallistumisesta harjoituksiin, tapaamisiin, näyttelyihin, kokeisiin. Ilman teitä elämäni olisi paljon tylsempää. Kiitos etenkin Tuulalle matkaseurasta Ruotsin puolelle suuntautuneissa reissuissa. Sain lahjaksi koiraystäviltäni kokoontaittuvan ison kärryn ja kyllä on osoittautunut oivaksi peliksi tavarakuorman siirtämisessä autosta kehän reunalle. Kiitos!

Näyttelypuolella Piiparinen (M Creamy Toffee) aloitti komeasti Kajaanin tamminäyttelyssä saamalla kolmannen sertinsä vähän päälle 2-vuotiaana ja samalla myös CACIBin. Jatkossa se pysytteli kotona ja näyttelyissä kuljettiin muiden koirien kanssa. En oikein koe järkeväksi kuljettaa näyttelyissä koiraa, joka on jo saavuttanut kaiken, mitä voi Suomesta saada. Kivoja näyttelyitä olisi ollut pitkin kesää kotimaassa, mutta kun kaikki ovat just samoina viikonloppuina kuin Ruotsin näyttelyt, valikoitui kohteeksi naapuri, mistä jahdattiin Turolle (Dolbia El Toro) viimeistä valioitumiseen vaadittavaa sertiä ja se saatiin heinäkuussa noutajien ja spanieleiden erikoisnäyttelyssä. Credit (M Favourite Toffee) reissasi pitkin poikin Baltiaa ja Venäjää keräten sertejä ja sijoituksia. Kasvattini tai omistamani labradori oli 8 kertaa rotunsa tai vastakkaisen sukupuolen paras ja 17 kertaa sijoittui paras uros/narttu-luokan sijoille 2-4. Sijoitukset on saavutettu 10 eri koiralla, kuudesta eri maasta. Tuhtolla (M True Colour) oli riemukas vuosi, kun se yli kymppivuotiaana pääsi näyttelyihin mukaan. Ja tuli se vielä kahden pentueen isäksikin. Muotovaliotitteleitä saatiin tänä vuonna kahdelle koiralle, Turolle Ruotsin titteli ja Piipariselle tittelit Suomesta ja Ruotsista.

Mitteleissä Pyry (M Lumipyry) kulki ahkerasti Ruotsin ja Norjan näyttelyissä hyvällä menestyksellä. Se sai toisen juniorivoittajatittelin, mikä yleensä on mahdotonta, mutta Ruotsissa oli voittajanäyttely myös alkuvuodesta ja Pyryllä ei tullut vielä ikä vastaan osallistua junioriluokkaan.

Piiparinen alkoi tehdä töitä kuten noutajan pitää ja läpäisi taipumuskokeen syyskuussa Laukaalla. Muita vuoden aikana erilaisissa kokeissa menestyneitä olivat Paavo (M Toffee Yummy), joka nosetti täydet pojot yhden osion kokeessa, ja toinen nosettaja Nemo (M Zwolle), jolle myös täydet pisteet. Lulu (M Gingham Style) kisasi NOME-B kokeen alokasluokassa. Hatunnosto Lululle ja Paavolle, jolla ikää on päälle 80 vuotta. Tehkääpä perässä. Mocca (M Gutsy Geraldine) läpäisi pelastuskoirakokeen perustason ja luonnetestissä kävi Eppu (M Knatterton). Nellistä (M Arctic Touch) leivottiin loppuvuodesta kaverikoira.

Menestystä ei tule, jos ei harjoittele. Siispä lumikaudella melkein joka viikonloppu tavattiin joko taivasalla tai hallissa harjoitellen kauniita tapoja arkea ja kehää varten. Sulan maan ajaksi harjoitukset siirtyivät maastoon ja harjoiteltiin tähtäimessä taipuskokeen läpäiseminen. Tänä vuonna rahkeet eivät riittäneet yhteisiin nose work -harjoituksiin. Mittelien kanssa kipiteltiin pitkin kesää pikkukoirien treeneissä. Kiitos Jaanalle järjestelyistä.

Sateenkaarisillalle lähtivät Lilja (14v 5kk), Muska (miltei 12v), veljekset Butros ja Into (11v), Temppu (vähän vajaa 10v), Miska (7v), nivelvaivoista kärsinyt keittiönpöydänaluskoirani Juksu (vähän vajaa 7v) ja toinen rakas koirani Konsta tapaturman seurauksena (4v). Loppuvuosi meni tämän vuoksi murhemielin.

Senta (M Xanthippe) sai uuden kodin ja siinä sivussa uuden ammatin. Siitä tuli koulukoira. Dara (M Lloretta) aloitti hypokoirakoulussa ja siitä näyttää kehittyvän tarkkanenäinen ilmaisija.

Jos jonkun kasvattini saavutukset jäivät mainitsematta, pyydän anteeksi. Samoin kirjoitusvirheitäni ja virhetulkintoja tuloksissa.

Mysis labradorien tuloskatsaus vuoteen 2019:

Mysis saksanpystykorvien/mittelspitz tuloskatsaus vuoteen 2019:


15.12.2019, Ruotsi, Tukholma, Voittajanäyttely / Swedish Winner ds, tuomari/judge Jouko Leiviskä

5.12.2019

Sydänultraäänitutkimus / Heart Echo Results

Silmätarkastustulos / ECVO Eye result

2.12.2019

Kasvateissani on uusi Kaverikoira, Nelli, Mysis Arctic Touch.


Kaverikoira Nelli, kuva/photo © Eija Kinnunen

20.11.2019

Meillä on mustia labradorinnoutajan pentuja!

Vertin ja Hunskelin pennut syntyivät 19.11.2019. Pentueessa on 4 urosta ja 4 narttua

We have black labrador puppies!

Proud parents are Hunskeli, Mysis Hortensia, and Vertti, Mysis Xor


16.11.2019, Norja, Lilleström kv, Dogs4All / International ds, tuomari/judge Markku Kipinä

15.11.2019, Norja, Lilleström Nord, Dogs4All / Nordic ds, tuomari/judge Anne Livö Buvik

13.10.2019, Ruotsi, Sundsvall / National All Breed ds, tuomari/judge Johan Andersson

12.10.2019, Ruotsi, SSUK Sundsvall/Timrå / Specialty for Spitzes and Primitive breeds, tuomari/judge Marianne Holmli, Norja

6.10.2019, Norja, Harstad NORD, tuomari/judge Åsa Anderson-Fröding

28.9.2019, Laukaa, tuomari/judge Mika Toskala

Uusi valio! New Champion!

Mysis Creamy Toffee hyväksytty tulos noutajien taipumuskokeessa, NOU1 > FI MVA & SE MVA(n) / Qualified in the field test > FI CH & SE ShCH

21.9.2019, Ruotsi, Piteå Open Show (epävirallinen näyttely), tuomari/judge Monica Näsman

15.9.2019, Oulu, tuomari/judge Heidi Pasanen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1 lk. yhden osion koe, laatikkoetsintä 75/100 pist. 2 vp. / NW Class 1 75/100 points

14.9.2019, Oulu, Nose Work Finland, tuomari/judge Noora Heikkinen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1 lk. yhden osion koe, sisätilaetsintä 100/100 pist. 0 vp. / NW Class 1 100/100 points

7.9.2019, Kuusamo, Suomen Pelastuskoiraliitto, tuomari/judge Martti Koponen

Mysis Gutsy Geraldine hyväksytty tulos maastoetsinnän hakukokeen peruskokeessa

7.9.2019, Siikajoki rn / Group ds, tuomari/judge Jan Ryk, Puola

31.8.2019, Oulu, Labradorinnoutajien erikoisnäyttely / FLC Specialty, tuomarit/judges Sergio Scarpellini, Italia (urokset, jun & vet nartut), Anne Hoban, Iso-Britannia (nartut)

25.8.2019, Viro, Haapsalu / National all breed ds, tuomari/judge Dusan Paunovic

24.8.2019, Viro, Haapsalu / National all breed ds, tuomari/judge Joakim Ohlsson, Ruotsi

18.8.2019, Loviisa, tuomarit/judges Heidi Pasanen & Noora Heikkinen

Mysis Zwolle Nose Work 1 lk. 100/100 pist. 0 vp. / NW Class 1 100/100 points

18.8.2019, Ruotsi, Överkalix / National all breed ds, tuomari/judge Tomas Rohlin

18.8.2019, Liettua, Sakium Taure / National all breed ds, tuomari/judge Juri Gergel, Unkari

18.8.2019, Kajaani rn / Group ds, tuomari/judge Sanna Vakkilainen

17.8.2019, Liettua, Zanavyku Vasara / National all breed ds, tuomari/judge Olena Agafonova, Ukraina

17.8.2019, Muurola rn / Group ds, tuomari/judge Katja Korhonen

17.8.2019, Ruotsi, Överkalix / National all breed ds, tuomari/judge Arvid Göransson

10.8.2019, Raisio kr Elonäyttely / All Breed ds, tuomari/judge Rob Douma, Alankomaat

4.8.2019, Norja, Fauske Int / International ds, tuomari/judge Gunilla Skallman, Ruotsi

27.7.2019, Ruotsi, SSRK Piteå / Specialty for Spaniels and Retrievers, tuomari/judge Riitta Niemelä

Uusi valio! New Champion!

23.7.2019



Meillä on mustia labradorinnoutajan pentuja!

Uusintayhdistelmä Tuhton ja Sentan Mysis B-pentueesta saapui maailmaan 22.7.2019. Pentueessa on 1 uros ja 5 narttua

We have black labrador puppies!

Proud parents are Senta, Mysis Xanthippe, and Tuhto, FI CH Mysis True Colour


21.7.2019, Kemi Int / International ds, tuomari/judge Jari Partanen Norja

20.7.2019, Kalajoki Int / International ds, tuomari/judge Riitta Niemelä

19.7.2019, Kalajoki rn / Group ds, tuomari/judge Liam Moran Irlanti

14.7.2019, Lieksa, tuomari/judge Niko Hiltunen

Mysis Gingham Style NOME-B ALO-3 / Trial-B Novice Class 3rd prize

14.7.2019, Piteå Int / International ds, tuomari/judge Tino Pehar Kroatia

14.7.2019, Oulu Int / International ds, tuomari/judge Bojan Matakovic Kroatia

14.7.2019, Oulu Int / International ds, tuomari/judge Hilkka Salohalla

13.7.2019, Piteå Int / International ds, tuomari/judge Marianne Holmli

13.7.2019, Oulu Nord / Nordic ds, tuomari/judge Monika Halmi, Unkari

8.7.2019

Terveystarkastustuloksia / Health examination results

6.7.2019, Tornio, tuomarit/judges Lauri Ojala & Riitta Lehmuspelto

Mysis Knatterton LTE luonnetesti, +171 pist, laukausvarma / Character test, total +171 points

30.6.2019, Joensuu, tuomari/judge Taru Hiltunen

Mysis Gingham Style NOME-B ALO-2 / Trial-B Novice Class 2nd prize

29.6.2019, Gällivare Nord / Nordic ds, tuomari/judge Ann Carlström

28.6.2019, Gällivare Nord / Nordic ds, tuomari/judge Per Kristian Andersen, Norja

24.6.2019

Geenitestitulos / Gene test result (DDC)

17.6.2019

Silmätarkastustulos (ECVO) / Eye examination result (ECVO)

9.6.2019, Kuusamo rn / Group ds, tuomari/judge Hilkka Salohalla

9.6.2019, Laukaa Labradorinnoutajakerhon erikoisnäyttely / Labrador Specialty, tuomari/judge Pauline Mortimer, USA

9.6.2019, Rovaniemi Int / International ds, tuomari/judge Lisbeth Campbell, Norja

8.6.2019, Rovaniemi Int / International ds, tuomari/judge Marie-Josee Melchior-Schlechter, Luxemburg

26.5.2019, Ruotsi Piteå Nat. / All breed national ds, tuomari/judge Dina Korna, Viro

25.5.2019, Norja Tromsö Int / International ds, tuomari/judge Sjoerd Jobs

25.5.2019, Ruotsi Piteå Nat. / All breed national ds, tuomari/judge Elisabeth Spillman

25.5.2019, Norja Tromsö Nat / All breed national ds, tuomari/judge Per Iversen

24.5.2019, Norja Tromsö, Erikoisnäyttely noutajille / Retriever Speciality, tuomari/judge Henric Frykstrand, Ruotsi

19.5.2019, Venäjä Pihkova, erikoisnäyttely labradorinnoutajille / Labrador Retriever Speciality, tuomari/judge Pero Bozhinovski

19.5.2019, Venäjä Pihkova kv / International ds, tuomari/judge Livija Zizevske

19.5.2019, Taivalkoski rn / Group ds, tuomari/judge Tapio Kakko

19.5.2019, Taivalkoski rn / Group ds, tuomari/judge Katja Korhonen

18.5.2019, Venäjä, Pihkova / National All Breed ds, tuomari/judge Lyubov Kostareva

18.5.2019, Venäjä, Pihkova / National All Breed ds, tuomari/judge Vitaly Nikolaevich Belsky

12.5.2019, Iisalmi NORD / NORD All Breed ds, tuomari/judge Pirjo Aaltonen

11.5.2019, Oulainen rn / Group ds, tuomari/judge Juha Putkonen

5.5.2019, Pattijoki rn / Group ds, tuomari/judge Goran Gladic

5.5.2019, Pattijoki rn / Group ds, tuomari/judge Kirsi Honkanen

5.5.2019, Latvia, Talsi / National All Breed ds, tuomari/judge Inna Begma, Venäjä

4.5.2019, Latvia, Talsi / National All Breed ds, tuomari/judge Zlatko Jojkič, Serbia

28.4.2019, Liettua, Alytus / National All Breed ds, Alytus Canis Cup 2019, Lithuania, tuomari/judge Jussi Liimatainen

27.4.2019, Liettua, Alytus / National All Breed ds, Alytus Spring 2019, Lithuania, tuomari/judge Wera Hübenthal, Norja

20.4.2019, Tervola rn / Group ds, tuomari/judge Paula Rekiranta

20.4.2019, Ruotsi, SSRK Piteå / Specialty for Spaniels and Retrievers, tuomari/judge Annelie Karlsson

20.4.2019, Ruotsi, Svensk Vinnare 2019, Sundsvall / All Breed International Swedish Winner 2019 Show, tuomari/judge Göran Arvidsson

11.4.2019

Silmätarkastustulos / ECVO Eye result

24.3.2019, Viro, Tallinna kr / National All Breed ds, Estonia, tuomari/judge Kornelija Butrimova

23.3.2019, Viro, Tallinna kr / National All Breed ds, Estonia, tuomari/judge Kristiine Uspenski

3.3.2019, Pello rn / Group ds, tuomari/judge Harry Tast

16.2.2019

Onnittelut 14-vuotiaalle Liljalle! / Happy Birthday Lilja! 14 years today

31.1.2019

Silmätarkastustuloksia / ECVO Eye results

12.1.2019, Kajaani kv / International All Breed ds, tuomarit/judges Kati Heiskanen & Tuula Savolainen (juniorit/juniors)

7.1.2019

Silmätarkastustulos / ECVO Eye result

4.1.2019

Geenitestituloksia / Gene Test Results (DDC)


Hyvää Uutta Vuotta 2019! Happy New Year 2019! Gott Nytt År 2019!



© mysiskennel