Äiti Hertta & tytär Kielo 2010, kuva/photo © mysiskennel
Molemmista tuli Ruotsin näyttelyvalioita yli 9 vuotiaina
Olen äiti, isoäiti, vaimo, tiedeviestijä, biologi ja koiraharrastaja. Synnyin 1950-luvun lopulla lappilaiseen perheeseen ja oma koira minulla on ollut vuodesta 1964.
Kasvatan labradorinnoutajia ja mittelspitzejä MYSIS-kasvattajanimellä. Kasvattajanimen sain vuonna 1997. Vaikka aloitin noutajaharrastukseni labradorinnoutajista, ensimmäiset MYSIS-pentueet olivat kultaisianoutajia (MYSIS P- ja Q-pentueet). Pentueita on ollut myös cavalier kingcharlesinspanielilla (MYSIS C-, D- ja E-pentueet). Labradorinnoutajia olen omistanut vuodesta 1982 ja kasvattanut vuodesta 2001. Mitteli tuli meille hoitoon ja jäikin asumaan ja siitä alkoi mittelien pienimuotoinen kasvattaminen.
Käytän jalostukseen hyväluonteisia, terveitä koiria, jotka ovat käyneet vähintään yhden kerran näyttelyssä. Tosin sijoitusnarttujeni kohdalla olen tästä näyttelytuloskohdasta poikennut. Noutajilla taipumuskoetulos ei ole välttämättömyys, mutta hyvä lisä, ja välillä lähden itsekin maastoon sääskien syötäväksi.
Ensimmäisten labradorieni kanssa, ja myös kultaisennoutajani kanssa, kävin metsästyskokeissa, mutta nykyisin näyttelyt ja kotinurkilla puuhailut koirien kanssa riittävät minulle. Noutajakasvateistani hyvin monet ovat käytännön metsästyskoiria, vaikka en kasvata ns. metsästyslinjaisia koiria.
Minulle on tärkeintä, että koira on kokonaisuudessaan rotunsa edustaja. Se on tyypiltään oikea ja sillä on rotumääritelmän mukaiset ominaisuudet. Arvostan terveyttä ja terveeksi määrittelen koiran, joka elää arkielämää vailla sairauksia, tarvitsematta erikoishoitoa tai -ruokavaliota ja joka käy eläinlääkärillä rokotuksilla, terveystarkastuksissa ja satunnaisten tapaturmien vuoksi. Omien koirieni tai kasvattieni terveystuloksia ei peitellä ja tulokset näkyvät julkisesti Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.
Luonteen säilyttäminen oikeana luo edellytykset saada yhteistyökykyinen koira, joka on koulutettavissa monenlaisiin tehtäviin. Värillä ei ole niin väliä, vaikka pidänkin paljon mustista koirista, mikä varmaankin johtuu siitä, että ensimmäinen labradorini sattui olemaan musta. Myös mittelini ovat mustia.
MYSIS-labradorit kypsyvät myöhään, eivätkä ole vielä juniori-ikäisenä näyttelytähtiä. Monet labradorikasvateistani kuitenkin pärjäävät ihan hyvin näyttelyissä aikuistuttuaan ja näyttelyura on jatkunut vielä veteraani-ikäisenä.
Aloitin kasvattamisen koiranomistajavuosiini nähden hyvin myöhään, nelikymppisenä. Nuorempana ratsastusharrastus ja sitten lapseni olivat elämässäni enemmän etusijalla. Asiaan vaikutti myös se, että ensimmäisten labradorieni kanssa oli huonoa tuuria ja niistä ei tullut jalostuskoiria. En kuitenkaan halunnut lopettaa enkä antaa pois näitä "jalostukseen kelpaamattomia" narttujani ja koska aikaisemmin en voinut pitää kuin yhden koiran kerrallaan, jalostukseen sopivat koirat ja kasvatustyö saivat odottaa parempaa ajankohtaa. Näin ehdin myös tutustua kasvattamaani rotuun perinpohjaisesti.
Ensimmäinen ikioma koirani oli isäni kasvattama suomenpystykorvanarttu Piku, josta tuli minun koira sen valittua minut emännäkseen. Kun se kuoli 13-vuoden iässä vuonna 1977, sain enoltani ylioppilaslahjaksi sekarotuisen pystykorvanartun, Reetan. Muuttaessani opintojeni vuoksi pois kotoa, en voinut ottaa sitä mukaani asumaan opiskelijakylään kerrostaloon ja se jäi lapsuudenkotiini. Reeta kuoli tapaturmaisesti suhteellisen nuorena vuoden 1982 alussa ja ryhdyimme mieheni kanssa hankkimaan ensimmäistä yhteistä koiraamme.
Roduksi harkitsimme karkeakarvaista mäyräkoiraa, englanninsetteriä tai noutajaa ja päädyimme hetken kultaistanoutajaa harkittuamme labradoriin. Siihen aikaan noutajan pentua olisi joutunut odottamaan pentuvälityksen kautta noin vuoden, mutta onnekseni tutustuin Tobina Nymaniin (Chilihunters) ja hänen kauttaan Andrea Standertskjöldiin (Horseman's) ja Eeva Rautalaan (Wetten) ja heidän avustuksellaan saimme hankittua hyväsukuisen labradoripennun.
Meille tuli joulukuussa 1982 Raija Viidanojan (entinen Matikainen) kasvattama musta narttupentu Ethusan Yvette, Vette, joka oli POHJ KVA & FIN MVA Kevin Keegan av Sverresborgin ja FIN MVA Kamrats Barbaran tytär. Suunnattomaksi suruksemme Vette kuoli imukudossyöpään kesällä 1985. Saimme ottaa sijoitukseen toisen Barbaran mustan tyttären Ethusan Kirppusen, Kirpun, jonka isä oli Keitsun Nuohooja. Kirppu teki pentueen kasvattajakenneliinsä ja tässä pentueessa on kaksi käyttövaliota. Niiden isänä oli englantilainen ft-linjainen uros FI & NO KVA Drakeshead Wade. Kirpun jalostuskäyttö loppui ensimmäiseen pentueeseen, koska sillä todettiin sokeuteen johtava silmäsairaus, prcd-PRA. Sairaus kehittyi hitaasti ja se sokeutui 8-vuotiaana. Senkin jälkeen se kykeni elämään suurinpiirtein normaalia elämää. Ainakaan kukaan vieras ihminen ei voinut aavistaakaan, että se ei nähnyt mitään. Eikä näkökyvyn menetyksellä ollut mitään havaittavaa vaikutusta sen työskentelyhimoon. Näkökyky ei ole koiralle niin merkittävä aisti kuin ihmiselle. Tämän silmäsairauden toteamiseksi on nykyisin saatavilla geenitesti, mutta silloin, 1980-luvulla oli mahdollista tietämättään risteyttää kaksi silmäpeilauksessa terveiksi todettua koiraa, mitkä kuitenkin kantoivat tämän sairauden aiheuttajageeniä.
Kirppu kuoli 1994 ja sen jälkeen pidin tuumaustauon labradoreista. Elämässäni oli miltei neljä vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin minulla ei ollut labradorinnoutajaa. Toki perheeseemme kuului koiria, ”väärärotuiset” kultainennoutaja Hippu, cavalier kingcharlesinspanieli Nami ja suomenpystykorva Alma.
Elämä vain ei ole elämää ilman labradorinnoutajaa ja niin 1998 perheeseemme tuli Anu Honkapirtin kasvattama musta narttu, ruotsalais-englantilaisista linjoista. Tämä koira on MYSIS-labradorien "Hertta-linjan" kantaäiti, Mallorn’s Chinook. Paitsi että Hertta oli terve ja erinomainen harrastus- ja jalostuskoira, se oli myös ehdottomasti Maailman Viisain Labradori. Se oli kaunis ja sai vuosien myötä titteleikseen FIN MVA & SE MVA(n). Hertan isä on NL MVA POHJV-99 NLV CW-99 Trendmaker's Tycoon ja emä Trendmaker's Make Your Move. Hertan isä "Morgan" tuotiin pentuna Ruotsista Suomeen ja oltuaan siitoslainassa monessa Euroopan maassa, lopulta meni Amerikkaan ja jäi sinne Dickendall-kenneliin loppuelämäkseen.
Vuonna 2007 meille tuli toinen Morganin musta tytär, Trendmaker's Made This, Selma, joka jonkin aikaa oli yhteisomistuksessa Anu Honkapirtin kanssa ja siitä on syntynyt myös hänen kasvattamiaan pentueita. Selman emä on Trendmaker's Magica De Hex. Selmasta on saanut alkunsa kennelini "Selma-linja".
Jo Veten myötä alkoi aktiivinen toimintani noutajakoirayhdistyksissä. Minut valittiin silloisen Oulun Seudun Nuuskujen (OSN) hallitukseen heti tutustumiskäynnilläni loppuvuodesta 1982. OSN:n toiminnassa olin mukana vuoteen 1998, hallituksen jäsenenä, koetoimitsijana, koesihteerinä, kehäsihteerinä, näyttelytoimikunnan puheenjohtajana yms. tehtävissä. Suomen Noutajakoirajärjestö (SNJ) antoi minulle kultaisen ansiomerkin vuonna 1996 kiitoksena laajasta, ansiokkaasta ja monipuolisesta toiminnasta SNJ:n ja noutajatoiminnan hyväksi. Tunnustuksia olen saanut myös Oulun Seudun Noutajakoirayhdistykseltä ja Pohjois-Pohjanmaan kennelpiiriltä.
Vuoden 1994 olin SNJ:n labradorinnoutajien jalostusneuvojana - viimeinen tämän toimen haltija, koska Labradorinnoutajakerhosta tuli rotua harrastava yhdistys vuoden 1995 alusta ja jalostusneuvonta siirtyi SNJ:ltä Labradorinnoutajakerholle. Olin äitiyslomalla vuoden 1995 ja jatkoin Labradorinnoutajakerhon jalostusneuvojana vuodet 1996-2003. Sen jälkeen toimin Labradorinnoutajakerhon jalostustoimikunnan puheenjohtajana vuodet 2004-2011. Olen myös ollut useita vuosia Labradorinnoutajakerhon hallituksen jäsen. Jättäydyin pois kaikista Labradorinnoutajakerhon luottamustehtävistä vuoden 2011 lopussa. Labradorien jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) päivitin jalostustoimikunnan pyynnöstä vuonna 2013 ja vielä käytetyimpien jalostuskoirien sukulaisuussuhteista vuonna 2018.
Muita koiratehtäviä on ollut oululaisessa Koiraharrastajien Klubissa sekä kultsu- ja cavalieryhdistyksissä. Olen Kennelliiton kouluttama ja pätevöity kehätoimitsija ja mikrosiruttaja. Kehäsihteerin töistä olen luopunut vuoden 2017 lopussa, mutta tunnistusmerkintätehtäviä teen edelleenkin.
Labradorien lisäksi pihapiirissämme haukahtelee pystykorvaisia väärärotuisia. Alman jälkeen linnunhaukkujaksi hankittiin Tuula Seilosen kasvattama suomenpystykorva Rita ja syksyllä 2014 meille muutti "pitkäaikaiseen hoitoon" musta mittelspitz Kide, C.I.B POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA Popponian Dejavu. Vuoden 2017 lopulla syntyi ensimmäinen MYSIS-mittelipentue.
Mitä tarkoittaa MYSIS vai tarkoittaako se mitään? Mysishän on kalastajille ja akvaarioharrastajille tuttu, pieni vedessä elävä äyriäinen. Mutta kennelnimen valintaan vaikutti enemmänkin sanan merkitys, kun se kirjoitetaan muodossa MySis, mysis, my sister. Kirjojen kuvissa Mysis relicta muistuttaa hassulla tavalla risteytettynä silloisia koiriamme, kultaistanoutajaa ja cavalier kingcharlesinspanielia (cavalierin silmät, kultaisennoutajan väri, pitkä häntä ja mahanalus jalkoja täynnä kuten Hipulla ja Namilla nuorina ollessaan). Lisäksi halusin lyhyen nimen, joka on puolivälissä aakkosia. MYSIS täyttää nämä edellytykset.
Asun Oulussa, noin 15 km päässä kaupungin keskustasta maaseudulla. Perheeseemme kuului aikaisemmin muitakin eläimiä, kissa, kukko ja muutama kana. Kuvassa on Sukka-kissamme 20-vuotissyntymäpäivänään helmikuussa 2012. Komea Pietari-kukkokin eli melko pitkän elämän, 12 vuotiaaksi.
Pihapiirimme oli ilman kissaa yli 10 vuotta. Kesällä 2023 meille muutti aikuinen, leikattu kollikissa Pepe, joka ei halunnut enää elää vankina kerrostalossa, vaan kaipasi päästä seikkailemaan. Meillä se saa toteuttaa mielihalujaan, ulkoilla laajalla tontillamme miten itse tahtoo ja vaikka pyydystää omat eväänsä.