Nose Work, kuva/photo © mysiskennel
Uutiset/News 2008 | Uutiset/News 2009 | Uutiset/News 2010 | Uutiset/News 2011 | Uutiset/News 2012 | Uutiset/News 2013 | Uutiset/News 2014 | Uutiset/News 2015 | Uutiset/News 2016 | Uutiset/News 2017 | Uutiset/News 2018 | Uutiset/News 2019 | Uutiset/News 2020 | Uutiset/News 2021 | Uutiset/News 2022 |
Joulukuu 2016
Vuosi on lopussa ja on vuosikatsauksen aika. Monenlaista kerittiin touhuta. Näyttelyissä on käyty eri puolilla Suomea ja pohjoisia naapurimaita käyty ihastelemassa. Tihensimme koulutustahtia kesäksi ja kokoonnuimme kerran viikossa Kiiminkiin dummy/riistatreeneihin. Välillä kiersimme rinkiä näyttelyharjoittelumielessä. Uusia harrastuksia myös aloitettiin, kun järjestimme kasvattieni omistajien ja koiraystävien kanssa itsellemme Nose Work kurssin elokuussa. Vieläkin hämmästelen kuinka nopeasti koirat oivalsivat mistä on kysymys. Kiitos Kati Korkeamaalle antoisasta viikonloppukurssista.
Näyttelyvuosi alkoi Raahesta ja päättyi Seinäjoelle. Kasvatteja esitettiin noin kymmenessä näyttelyssä vaihtelevalla menestyksellä ja kokoonpanolla. Tänä vuonna menestyminen on enimmäkseen ollut kasvattini Elmon harteilla, jonka kanssa olen käynyt kehässä pitämässä hauskaa. Vuoden kohokohtia olivat Keminmaan ryhmänäyttely missä Elmo oli rotunsa paras ja Oulun erikoisnäyttelyn pentuluokka, missä Eppu voitti urospennut. Erityisen iloinen olen Epun menestyksestä. Sen esitti omistaja ja molemmat olivat ensimmäistä kertaa kehässä. Hyvin tehty Alisa ja Eppu!
Kasvattejani on terveystarkastettu jälleen kerran kiitettävästi. Neljä joukkotarkastustilaisuutta mahtui tähän vuoteen ja tulokset ovat olleet mieltä lämmittäviä. Sellainenkin yllätys koettiin, että Vivin pentueessa oli kaksi pitkäkarvaista. Mitteli-Kidellä oli alkuvuodesta pentue kasvattajalleen.
Vuoden aikana koettiin myös suruja, kun Tähdiksi taivaalle muuttivat Rolle (M Iron Chancellor) ja Lotta (M In Your Dreams), Joiku (M Joiku), Nero (M Nietos Ei Näy) ja Nemo (M Nollan Pinnassa) sekä Pihla (M Utuinen Saari).
Kahdelle Tuulalle sekä Merjalle ja Virvalle erityisen iso kiitos. Ja teille kaikille koulutuksiin, näyttelyihin ja muihin tapahtumiin osallistuneille, kasvattieni omistajille ja ystäville kaunis kiitos kuluneesta vuodesta, hyvää joulua, menestystä sekä mukavia tapahtumia uudelle vuodelle!
Mysis labradorien tuloskatsaus vuoteen 2016:
Saksanpystykorva/mittelspitz "Kiden" saavutukset vuonna 2016:
19.12.2016
Syntymäpäiväonnittelut 10 vuotiaille Mysis N pennuille! / Happy Birthday, Mysis N's!
14.12.2016
Mysis etsivät-pentue lonkka- ja kyynärkuvauksessa. / Mysis detectives&inspectors-litter's x-rays session.
27.11.2016
Silmätarkastustuloksia / Eye examination results
25.10.2016
Vivin ja Ozkun pennut syntyivät tänään. / We have puppies! Proud mom is Vivi, Mysis Zahara.
Vivin pennut 3 pvä / Vivi's puppies 3 days old, kuva/photo © mysiskennel
22.10.2016, Seinäjoki int, Pia Itkonen
Dolbia El Toro, kuva/photo © Tuula Pörhö
20.10.2016
Mysis G-pentue lonkka- ja kyynärkuvauksessa. / Mysis G-litter's x-rays session.
4.10.2016
Onnittelut R-pentueen "Lyytille" joka on valmistunut Kennelliiton Kaverikoiraksi ja saa kantaa oranssia huivia. / "Lyyti" is Finnish Kennel Club's Care Dog. Well done!
Mysis Rosmerta, kuva/photo © Liisa Mäkelä
3.10.2016
Moonan ja Kikkuran pennut syntyivät eilen. / We have puppies! Proud mom is Moona, Mysis Zavannah.
Kuva/photo © mysiskennel
4.9.2016
Mysis Xor on käynyt luonnetestissä, tuloksena +206 pistettä, laukausvarma. Tuomareina Jari Keinänen ja Reijo Hynynen. / Character test result +206 points, judges Jari Keinänen and Reijo Hynynen
Huugo (M Green Highlander) perhorasiapentueesta on osallistunut Noutajapäivän mätsäriin Rovaniemellä ja sijoittunut Kaunein noutaja -luokassa kolmanneksi / Third place at Retriever Day's Match Show, Rovaniemi
kuva/photo © Henna
3.9.2016, Oulu, Labradorinnoutajakerhon erikoisnäyttely / LC Specialty, Vanessa Malkmus, GE (urokset/males) & Lisa Weiss, USA (nartut/females)
BIS-I & BIS-II Pennut esittäjineen ja tuomari Vanessa Malkmus / BIS-I & BIS-II Puppies with judge Vanessa Malkmus, kuva/photo © Johanna Alasuutari
Tänä vuonna erkkariosallistuminen jäi minun osalta katsojan rooliin Turon loukattua jalkansa juuri näyttelyn alusviikolla. Suuri kiitos kasvattieni omistajille osallistumisesta.
28.8.2016, Pyhäjoki/Yppäri, Paavo Mattila
Uusi valio! / New Champion!
14.8.2016, Oulu int, Tino Pehar, HR
Nose Work koulutus 6.-7.8.2016 Oulussa
Kiitos kouluttajalle Kati Korkeamaalle, Tuulalle joka antoi meille hulppeat tilat käyttöön sekä tietenkin osallistujille. Koska omasta porukasta päällekkäisyyksien vuoksi ei saatu tarpeeksi osallistujia, sanaa laitettiin kiertämään ja kurssi saatiin täyteen. Edustettuna oli kolme eri noutajarotua. Kaukaisimmat osallistujat tulivat Lappeenrannasta asti. Mielenkiintoista oli seurata koirakkojen edistymistä namien etsimisestä laatikkopiiloista oikean hajun etsintään esineistä. Muutamalla toistolla kaikista kehittyi mestarietsiviä.
Loppukokeena ja pisteenä iin päälle koirakoille järjestettiin sokkohajutesti. Koirakot eivät tienneet minkä keskenään samanlaisen astian alle haju oli piilotettu. Kaikki koirat läpäisivät testin eli haju löytyi. Osa koirista ilmaisi löytämänsä hajukätkön hyvin selvästi ja ohjaajalla tai yleisöllä ei ollut vaikeuksia huomata, että löytö oli tehty. Osa koirista löysi hajun, mutta viesti ohjaajan suuntaan oli hyvin vaivihkainen eli koira ei selvästi kertonut löydöstään. Osa jopa jäi patsastelemaan näyttelyasentoon palkkion toivossa.
Kuvissa eri koirien työskentelyä alkaen namien etsinnästä laatikoista päätyen piilotetun eukalyptushajun löytämiseen esineestä
30.7.2016, Sotkamo, Eeva Resko
Tuhton, FI MVA Mysis True Colour, tytär Troberry's Joy and Glory, on tänään ollut Kärsämäellä näyttelyssä Paavo Mattilan tuomaroidessa, AVO ERI AVK-1 SA, PN-1 SERT, ROP ja RYP-4. Onnittelut Lystin omistajalle ja kasvattajalle! / Tuhto's daughter Troberry's Joy and Glory has been today in Kärsämäki Group Show under Paavo Mattila, and she won Open Class and Best Female Class with CAC and went BOB and finally placed Group 4th. Congratulations to her owner and breeder!
16.7.2016, Kuusamo, Paula Heikkinen-Lehkonen
10.7.2016, Kokkola int, Margaret Davis, AU
9.7.2016, Oulu int, Hassi Assenmacher-Feyel, GE
V-pentue juhli tänään 5-vuotissyntymäpäiväänsä! Onnea Elsa, Venla, Baba, Nabla ja Veeti / Happy Birthday Mysis V's!
19.6.2016, Tromssa int, Jan Roger Sauge, NO
16.6.2016
Syntymäpäiväonnittelut 10 vuotiaille Mysis M pennuille! / Happy Birthday, Mysis M's!
Taika 10v, Mysis Magic Touch, kuva/photo © Mirja Angeli
Etsivät-pentueen "Eppu" kävi hakemassa näyttelykehäkokemusta mätsärissä. Ensiesiintymisellä irtosi punainen nauha mutta ei tällä kertaa sijoitusta. / "Eppu" has been shown in Match show. In his very first show he got red ribbon but did not placed.
14.5.2016, Keminmaa, Paula Heikkinen-Lehkonen
Syntymäpäiväonnittelut 12 vuotiaille Mysis K pennuille, Ilonalle ja Vennille! / Happy Birthday, Mysis K's, Ilona & Venni!
V/L: Mysis Zafar, kuva/photo © Virva Pietilä, O/R: Mysis Kersey 2014
5.5.2016
Ensimmäinen Mysis labradoripentue, Mysis H, syntyi 15 vuotta sitten. / First Mysis labrador litter, Mysis H, was born 15 years ago
24.4.2016
G-pentueen "Remu" on ahkeroinut mätsäreissä. Ensiesiintymisellä irtosi sinisen nauhan saaneitten pentujen kolmas sija hienon ruusukkeen ja pokaalin kera. Toisella kertaa Remu sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut ihan kärkeen 30 pennun joukossa, kuuden parhaan joukkoon kuitenkin. / "Remu" has been shown twice in Match shows. In his very first show he placed 3rd. Well done!
Mysis Gandalf The Grey, kuva/photo © Merja Natunen
21.3.2016
Sentan ja Tempun pennut syntyivät. / We have puppies! Proud mom is Senta, Mysis Xanthippe.
Kuva/photo © mysiskennel
16.3.2016
HNPK-geenitestituloksia (kuivakirsutesti) / Genetest resuts, HNPK (dry nose)
20.2.2016, Tornio, Pekka Teini
16.2.2016
Syntymäpäiväonnittelut 11 vuotiaille Mysis L pennuille! / Happy Birthday, Mysis L's!
3.2.2016
Silmätarkastustuloksia / Eye examination results
31.1.2016
Ensimmäinen Mysis-pentue, Mysis P, syntyi 18 vuotta sitten. / First Mysis-litter, Mysis P, was born 18 years ago
30.1.2016, Hyvinkää, Labradorien erikoisnäyttely / LRC Specialty, Nancy Arbuckle USA
23.1.2016, Raahe, Kirsi Nieminen
7.1.2016
HNPK-geenitestituloksia (kuivakirsutesti) / Genetest resuts, HNPK (dry nose)
Hyvää Uutta Vuotta! Happy New Year! Gott Nytt År!