Äiti Hertta & tytär Kielo 2010, kuva/photo © mysiskennel
Molemmista tuli Ruotsin näyttelyvalioita yli 9 vuotiaina


Esittely


In English


Olen äiti, isoäiti, vaimo, tiedeviestijä, biologi ja koiraharrastaja. Syn­nyin 1950-luvun lopulla lappilaiseen perheeseen ja oma koira minulla on ollut vuodesta 1964.

Kasvatan labradorinnoutajia ja mittelspitzejä "keittiökennelissäni" MYSIS-kennelnimellä. Kennelnimen sain vuonna 1997. Vaik­ka aloitin noutajaharrastukseni labradorinnoutajista, ensimmäiset MYSIS-pentueet olivat kultaisianoutajia (MYSIS P- ja Q-pentueet). Pentueita on ollut myös cavalier king­charlesinspanielilla (MYSIS C-, D- ja E-pentueet). Labradorinnoutajia olen omis­ta­nut vuodesta 1982 ja kasvattanut vuodesta 2001. Mitteli tuli meille hoitoon ja jäikin asumaan ja siitä alkoi mittelien pienimuotoinen kasvattaminen.

Käytän jalostukseen hyväluonteisia, terveitä koiria, jotka ovat käyneet vähintään yhden kerran näyttelyssä. Tosin sijoitusnarttujeni kohdalla olen tästä näyttelytuloskohdasta poikennut. Noutajilla taipumuskoetulos ei ole välttämättömyys, mutta hyvä lisä, ja vä­lil­lä lähden itsekin maastoon sääskien syötäväksi.

Ensimmäisten labradorieni kanssa, ja myös kultaisennoutajani kanssa, kävin met­säs­tys­ko­keis­sa, mutta nykyisin näyttelyt ja kotinurkilla puuhailut koirien kanssa riittävät minulle. Noutajakasvateistani hyvin monet ovat käytännön metsästyskoiria, vaikka en kasvata ns. metsästyslinjaisia koiria.

Minulle on tärkeintä, että koira on kokonaisuudessaan rotunsa edustaja. Se on tyy­pil­tään oikea ja sillä on rotumääritelmän mukaiset ominaisuudet. Arvostan terveyttä ja terveeksi määrittelen koiran, joka elää arkielämää vailla sai­rauk­sia, tar­vit­se­mat­ta eri­kois­hoi­toa tai -ruokavaliota ja joka käy eläinlääkärillä ro­ko­tuk­sil­la, ter­veys­tar­kas­tuk­sis­sa ja satunnaisten tapaturmien vuoksi. Omien koirieni tai kasvattieni ter­veys­tu­lok­sia ei peitellä ja tulokset näkyvät julkisesti Suomen Ken­nel­lii­ton ja­los­tus­tie­to­jär­jes­tel­mäs­sä.

Luonteen säilyttäminen oikeana luo edellytykset saada yhteistyökykyinen koira, joka on koulutettavissa monenlaisiin tehtäviin. Värillä ei ole niin väliä, vaikka pidänkin paljon mustista koirista, mikä varmaankin johtuu siitä, että ensimmäinen labradorini sat­tui olemaan musta. Myös mittelini ovat mustia.

MYSIS-labradorit kypsyvät myöhään, eivätkä ole vielä juniori-ikäisenä näyttelytähtiä. Mo­net labradorikasvateistani kuitenkin pärjäävät hyvin näyttelyissä aikuistuttuaan ja näyttelyura on jatkunut vielä veteraani-ikäisenä.

Aloitin kasvattamisen koiranomistajavuosiini nähden hyvin myöhään, nelikymppisenä. Nuorempana ratsastusharrastus ja sitten lapseni olivat elämässäni enemmän etu­si­jal­la. Asiaan vaikutti myös se, että ensimmäisten labradorieni kanssa oli huonoa tuuria ja niistä ei tullut jalostuskoiria. En kuitenkaan halunnut lopettaa enkä antaa pois näitä "ja­los­tuk­seen kelpaamattomia" narttujani ja koska aikaisemmin en voinut pitää kuin yh­den koiran kerrallaan, jalostukseen sopivat koirat ja kasvatustyö saivat odottaa pa­rem­paa ajankohtaa. Näin ehdin myös tutustua kasvattamaani rotuun perinpohjaisesti.

Ensimmäinen ikioma koirani oli isäni kasvattama suomenpystykorvanarttu Piku, josta tuli minun koira sen valittua minut emännäkseen. Kun se kuoli 13-vuoden iässä vuonna 1977, sain enoltani ylioppilaslahjaksi sekarotuisen pystykorvanartun, Reetan. Muut­ta­es­sa­ni opintojeni vuoksi pois kotoa, en voinut ottaa sitä mukaani asumaan opis­ke­li­ja­ky­lään kerrostaloon ja se jäi lapsuudenkotiini. Reeta kuoli tapaturmaisesti suhteel­lisen nuorena vuoden 1982 alussa ja ryhdyimme mieheni kanssa hankkimaan ensim­mäistä yhteistä koiraamme.

Roduksi harkitsimme karkeakarvaista mäyräkoiraa, englanninsetteriä tai noutajaa ja päädyimme hetken kultaistanoutajaa harkittuamme labradoriin. Siihen aikaan lab­ra­do­rin pentua olisi joutunut odottamaan pentuvälityksen kautta noin vuoden, mutta on­nek­se­ni tutustuin Tobina Nymaniin (Chilihunters) ja hänen kauttaan Andrea Stan­dert­skjöl­diin (Horseman's) ja Eeva Rau­ta­laan (Wetten) ja heidän avustuksellaan saimme han­kit­tua hyväsukuisen pennun.

Meille tuli joulukuussa 1982 Raija Viidanojan (entinen Matikainen) kasvattama musta narttupentu Ethusan Yvette, Vette, joka oli POHJ KVA & FIN MVA Kevin Keegan av Sverresborgin ja FIN MVA Kamrats Barbaran tytär. Suunnattomaksi suruksemme Vet­te kuoli imukudossyöpään kesällä 1985. Saimme ottaa sijoitukseen toisen Barbaran mustan tyttären Ethusan Kirppusen, Kirpun, jonka isä oli Keitsun Nuohooja. Kirppu teki pentueen kasvattajakenneliinsä ja tässä pentueessa on kaksi käyttövaliota. Niiden isänä oli englantilainen ft-linjainen uros FI & NO KVA Drakeshead Wade. Kirpun ja­los­tus­käyt­tö loppui ensimmäiseen pentueeseen, koska sillä todettiin sokeuteen johtava silmäsairaus, prcd-PRA. Sairaus kehittyi hitaasti ja se sokeutui 8-vuotiaana. Senkin jälkeen se kykeni elämään suurinpiirtein normaalia elämää. Ainakaan kukaan vieras ihminen ei voinut aavistaakaan, että se ei nähnyt mitään. Eikä näkökyvyn menetyksellä ollut mi­tään havaittavaa vaikutusta sen työskentelyhimoon. Näkökyky ei ole koiralle niin mer­kit­tä­vä aisti kuin ihmiselle. Tämän silmäsairauden toteamiseksi on nykyisin saatavilla geenitesti, mutta silloin, 1980-luvulla oli mahdollista tietämättään risteyttää kaksi silmäpeilauksessa terveiksi todettua koiraa, mitkä kuitenkin kantoivat tämän sairauden aiheuttajageeniä.

Kirppu kuoli 1994 ja sen jälkeen pidin tuumaustauon labradoreista. Elämässäni oli miltei neljä vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin minulla ei ollut labradorinnoutajaa. Toki perheeseemme kuu­lui koiria, ”väärärotuiset” kultainennoutaja Hippu, cavalier kingcharlesinspanieli Nami ja suomenpystykorva Alma.

Elämä vain ei ole elämää ilman labradorinnoutajaa ja niin 1998 perheeseemme tuli Anu Honkapirtin kasvattama musta narttu, ruotsalais-englantilaisista linjoista. Tämä koira oli MYSIS-labradorien "Hert­ta-linjan" kantaäiti, Mallorn’s Chinook. Paitsi että Hert­ta oli terve ja erinomainen harrastus- ja jalostuskoira, se oli myös ehdottomasti Maailman Viisain Labradori. Se oli kau­nis ja sai vuo­sien myötä titteleikseen FIN MVA & SE MVA(n). Hertan isä on NL MVA POHJV-99 NLV CW-99 Trendmaker's Tycoon ja emä Trendmaker's Make Your Move. Hertan isä "Morgan" tuotiin pentuna Ruotsista Suomeen ja ol­tuaan siitoslainassa monessa Euroopan maassa, lopulta meni Amerikkaan ja jäi sin­ne Dickendall-kenneliin loppuelämäkseen.

Vuonna 2007 meille tuli toinen Morganin musta tytär, Trendmaker's Made This, Selma, joka jonkin aikaa oli yhteisomistuksessa Anu Honkapirtin kanssa ja siitä on syntynyt myös hänen kasvattamiaan pentueita. Selman emä on Trendmaker's Magica De Hex. Selmasta on saanut alkunsa kennelini "Selma-linja".

Jo Veten myötä alkoi aktiivinen toimintani noutajakoirayhdistyksissä. Minut valittiin sil­loi­sen Oulun Seudun Nuuskujen (OSN) hallitukseen heti tutustumiskäynnilläni lop­pu­vuo­des­ta 1982. OSN:n toiminnassa olin mukana vuoteen 1998, hallituksen jäsenenä, koetoimitsijana, koesihteerinä, kehäsihteerinä, näyttelytoimikunnan pu­heen­johtajana yms. tehtävissä. Suomen Noutajakoirajärjestö (SNJ) antoi minulle kultaisen ansio­mer­kin vuonna 1996 kiitoksena laajasta, ansiokkaasta ja moni­puoli­sesta toiminnasta SNJ:n ja noutajatoiminnan hyväksi. Tunnustuksia olen saanut myös Oulun Seudun Nou­tajakoirayhdistykseltä ja Pohjois-Pohjanmaan kennelpiiriltä.

Vuoden 1994 olin SNJ:n labradorinnoutajien jalostusneuvojana - viimeinen tämän toi­men haltija, koska Labradorinnoutajakerhosta tuli rotua harrastava yhdistys vuoden 1995 alusta ja jalostusneuvonta siirtyi SNJ:ltä Labradorinnoutajakerholle. Olin äitiyslomalla vuoden 1995 ja jatkoin Labradorinnoutajakerhon jalostusneuvojana vuodet 1996-2003. Sen jälkeen toimin Labradorinnoutajakerhon ja­los­tus­toi­mi­kun­nan puheenjohtajana vuodet 2004-2011. Olen myös ollut useita vuosia Lab­ra­do­rin­nou­ta­ja­ker­hon hallituksen jäsen. Jättäydyin pois kaikista Lab­ra­do­rin­nou­ta­ja­ker­hon luottamustehtävistä vuonna 2011. Labradorien jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) päi­vitin jalostustoimikunnan pyynnöstä vuonna 2013.

Muita koiratehtäviä on ollut oululaisessa Koiraharrastajien Klubissa sekä kultsu- ja cavalieryhdistyksissä. Olen Kennelliiton kouluttama ja pätevöity kehätoimitsija ja mikrosiruttaja. Kehäsihteerin töistä olen luopunut vuoden 2017 lopussa, mutta si­ru­tus­teh­tä­viä teen edelleenkin.

Labradorien lisäksi pihapiirissämme haukahtelee pystykorvaisia väärärotuisia. Alman jälkeen linnunhaukkujaksi hankittiin Tuula Seilosen kasvattama suomenpystykorva Rita ja syksyllä 2014 meille muutti "pitkäaikaiseen hoitoon" musta mittelspitz Kide, C.I.B POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA Popponian Dejavu. Vuoden 2017 lopulla syntyi ensimmäinen MYSIS-mittelipentue.

Mitä tarkoittaa MYSIS vai tarkoittaako se mitään? Mysishän on kalastajille ja ak­vaa­rio­har­ras­ta­jil­le tuttu, pieni vedessä elävä äyriäinen. Mutta kennelnimen valintaan vaikutti enemmänkin sanan merkitys, kun se kirjoitetaan muodossa MySis, mysis, my sister. Kirjojen kuvissa Mysis relicta muistuttaa hassulla tavalla risteytettynä silloisia koi­riam­me, kultaistanoutajaa ja cavalier kingcharlesinspanielia (cavalierin silmät, kul­tai­sen­nou­ta­jan väri, pitkä häntä ja mahanalus jalkoja täynnä kuten Hipulla ja Namilla nuorina ollessaan). Lisäksi halusin lyhyen nimen, joka on puolivälissä aakkosia. MYSIS täyt­tää nämä edellytykset.

Asun Oulussa, noin 15 km päässä kaupungin keskustasta maaseudulla. Per­hee­seem­me kuului aikaisemmin muitakin eläimiä, kissa, kukko ja muutama kana. Kuvassa on Sukka-kissamme 20-vuotissyntymäpäivänään vuonna 2012. Komea Pietari-kukkokin eli melko pitkän elämän, 12 vuotiaaksi.



kuvat © mysiskennel

© mysiskennel