Pyhäjoki Yppäri 2021

kuva/photo © mysiskennel


Uutiset / News 2021




Joulukuu 2021

Hyvää joulua!

Toinen koronarajoitusten varjostama vuosi on kohta takanapäin. Näyttelykäyntejä oli todella vähän. Masa (M Pumpkin) kävi kahdessa näyttelyssä saaden sertit kummassakin. Harvoin jään ryhmäkehään mutta kerran tein poikkeuksen, kun sekä labradori että mitteli olivat rotunsa parhaita ja kannatti jäädä. Masa sijoittui 7/8-ryhmässä kolmanneksi ja kehien päällekkäisyyden vuoksi joutui kehään vielä aivan oudon esittäjän kanssa. Kehien päällekkäisyys oli käytännön ongelmana yhtä lukuunottamatta kaikissa näyttelyissä mihin osallistuin mittelin ja labradorien kanssa. Käsittämättömän tarkasti ilmoittamani koirat oli saatu sijoitettua niin, että ne olivat arvosteluvuorossa samanaikaisesti ja usein vieläpä kehät sijaitsivat vastakkaisilla puolilla näyttelyaluetta ja niiden seuraaminen oli mahdotonta. Tämä aiheutti ylimääräistä säätämistä koska usein esitän myös kasvattejani tai urosteni jälkeläisiä. Kaikki kuitenkin saatiin junailtua parhaimman mukaan. Suuri kiitos kaikille apuaan antaneille ja Merjalle isoin. Masan lisäksi muita näyttelyissä sertin saaneita kasvattejani olivat puoliveljekset Esko (M Mmickey) ja Jussi (M Llawrence). Nämä kolme urosta sijoittuivat myös rotunsa tai vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Paras uros/narttu luokissa sijoittuneita oli sitten runsaammin, 8 eri koiraa sai 11 kertaa 2-4 sijoituksen. Ulkomailla ei tänä vuonna reissattu, eikä kovin kaukana kotimaassakaan. Kotimaisiin näyttelyihinkin reissasin useimmiten toisten kyydeillä. Kiitos myös näistä.

Koepuolella oli hirmuinen tungos ja vaikeaa oli saada koiralle paikka kokeeseen, joita kuitenkin järjestettiin melkein normaaliin tahtiin. Kaffe (Frappucino) sai hyväksytyn tuloksen taipparissa. Eppu (M Knatterton) ja Tilli (M Llouisa) jäljestivät mejässä ykköstulokset ja Paavo (M Toffee Yummy) noseili hyvällä menestyksellä. Sirkku (M Bright Crystal) sai hypokoiran työliivit päällensä ja Siri (M Diantha) aloitti opinpolkunsa hypokoiraksi.

Ruotsissa asuva mitteliuros Pyry (M Lumipyry) jatkoi hyviä sijoituksia näyttelyissä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa, ja sai viimeisteltyä C.I.B. tittelinsä. Kotomaassa Koksi (M Nokipoika) aloitti näyttelyuransa. Haaveena oli saada se valioksi, mutta se pudotti turkkinsa keskellä kesää ja jäi pois muutamasta näyttelystä sen vuoksi. Saldona kuitenkin kaksi sertiä. Siirin toukokuussa syntynyt tytär Possu (M Eleonore) kävi pentunäyttelyssä, sai kasvattajatuomarilta hienon arvostelun ja oli rotunsa paras pentu.

Vuoden mittaan on harjoiteltu melko säännöllisesti kauniita tapoja arkea ja kehää varten huolehtien turvaväleistä ja muista koronan vuoksi annetuista suosituksista. Pirkolle kiitos rallytokoratojen laatimisesta ja opastamisesta niiden saloihin. Kesällä pidettiin muutama noutoharjoitus alkeisryhmälle ja kokeneimmille vedettiin omia harjoituksia tähdäten taipumuskokeen suorittamiseen. Kiitos Tuula S ja muu rytelikössä hyttysten, punkkien ja hirvikärpästen kupattavana viihtynyt treeniporukka.

Kiitos kasvatinomistajilleni yhteydenpidosta ja kuulumisista kuluneen vuoden aikana. Kiitos myös osallistumisesta koulutuksiin, pentutreffeille ja joukkotarkastuksiin.

Uusiksi tähdiksi taivaalle lähtivät jalkansa loukannut Pippi (Murmur Thursday 1v 20pvä), Jekku (M Wonderful Wizard 8v 10kk), Veeti (Mysis Vermont 10v), Riki (Mysis Uiden Ulapalle muutamaa päivää vaille 12v), Jupe (Mysis Offroad 13v 8kk) ja Alma (Mysis No Onkos Kesä miltei 15v). Osanottoni perheiden suruun ja iso kiitos kasvattieni hyvästä hoidosta.

Mysis labradorien tuloskatsaus vuoteen 2021:

Mysis saksanpystykorvien/mittelspitz tuloskatsaus vuoteen 2021:

Jos jonkun kasvattini saavutukset jäivät mainitsematta, pyydän anteeksi. Samoin kirjoitusvirheeni ja virhetulkinnat tuloksissa.


17.12.2021

C.I.B. valiotitteli vahvistettu FCI:ssä / New Champion title

29.11.2021

Terveystutkimustulos / Health result

13.11.2021 Herning kv, Tanska / Int ds, tuomari/judge Antoan J. Hlebarov, Bulgaria

13.11.2021 Herning NORD, Tanska / Nord ds, tuomari/judge Kirsi Honkanen

12.11.2021 Herning kv, Tanska / Int ds, tuomari/judge Fredrik Nilsson, Ruotsi

30.10.2021

Terveystutkimustulos / Health result

23.10.2021 Lahti, Pentunäyttely / Pyppy Show, tuomari/judge Kirsi Honkanen

2.10.2021 Tornio Labradorinnoutajakerhon erikoisnäyttely / FLC Specialty, tuomarit/judges Jan-Roger Sauge, Norja (urokset/males) & Siv Sandö, Norja (nartut/females)

25.9.2021 Tervola / Group ds, tuomari/judge Marja Talvitie

11.9.2021 Pedersöre, tuomari/judge Susanna Purtola

Frappucino NOU1, hyväksytty tulos noutajien taipumuskokeessa / Working Ability Test for Retrievers, passed

5.9.2021 Leksand kv, Ruotsi / Int ds, tuomari/judge Christen Lang

29.8.2021 Pyhäjoki Yppäri / Group ds, tuomari/judge Katja Korhonen, ryhmätuomari/group judge Reino Korpela

29.8.2021 Pyhäjoki Yppäri / Group ds, tuomari/judge Tuula Savolainen

28.8.2021 Jönköping Ruotsi, Saksanpystykorvien ereikoisnäyttely / Svenska Klein-, Mittel- & Grosspitzklubbens Rasspecial / Speciality for German Spitzes, tuomari/judge Elisabeth Spillman

21.8.2021

Mysis Diantha on suorittanut hypokoiran käyttäytymiskokeen hyväksytysti / Hypo Alert Dog trainig, behavig test passed

21.8.2021, Keminmaa rn / Group ds, tuomari/judge Katja Korhonen

15.8.2021 Keminmaa, tuomari/judge Elli Kinnunen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk KEK 75p -5vp / Nose Work Class-1 75/100 points

8.8.2021, Rovaniemi rn / Group ds, tuomari/judge Kirsi Honkanen

8.8.2021, Mustasaari rn / Group ds, tuomari/judge Arja Koskelo

8.8.2021, Mustasaari rn / Group ds, tuomari/judge Reino Korpela

8.8.2021, Iisalmi kv / Int ds, tuomari/judge Gerard Cox Irlanti

7.8.2021, Rovaniemi rn / Group ds, tuomari/judge Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

7.8.2021, Rovaniemi rn / Group ds, tuomari/judge Pirjo Aaltonen

1.8.2021, Kajaani rn / Group ds, tuomari/judge Marja Kosonen

1.8.2021, Keminmaa, tuomari/judge Satu Kamunen

Mysis Knatterton MEJÄ AVO 3/27 pist. / Tracking Open Class 3/27 points

25.7.2021, Kalajoki int / International ds, tuomari/judge Tal Yaffe, Israel

25.7.2021, Kalajoki int / International ds, tuomari/judge Rade Vesic, Serbia

20.7.2021, Muhos, tuomari/judge Niina Lukkariniemi

Mysis Llouisa MEJÄ AVO 1/47 pist. / Tracking Open Class 1/47 points

18.7.2021, Köping epävirallinen saksanpystykorvien erikoisnäyttely / Inofficiel specialty show for German Spitzes, tuomari/judge Therese Kleven

17.7.2021, Vesterås NORD / Nord ds, tuomari/judge Anne-Chaterine Edoff

11.7.2021, Oulu NORD / Nord ds, tuomari/judge Jetta Tschokkinen

10.7.2021, Oulu int / International ds, tuomari/judge Kalvo Kriisk, Viro

19.6.2021, Reisjärvi rn / Group ds, tuomari/judge Heli Siikonen

9.6.2021, Tornio, tuomari/judge Kari Hyytiäinen

Mysis Knatterton MEJÄ AVO 1/44 pist. / Tracking Open Class 1/44 points

6.6.2021, Tornio, tuomari/judge Marika Ahola

Mysis Knatterton MEJÄ AVO 0/0 pist. / Tracking Open Class 0/0 points

16.5.2021

Meillä on 15.5.2021 syntyneitä labradorinnoutajan pentuja!
Murreyn ja Hollyn pentueessa on 4 urosta ja 3 narttua.

We have black and yellow Labrador puppies! Proud parents are Holly, Mysis Holly, and Murray, ClearCreek Boom Shakalaka

11.5.2021

Meillä on 10.5.2021 syntyneitä labradorinnoutajan pentuja!
Ruttiksen ja Hunskelin pentueessa on 5 urosta ja 3 narttua.

We have black and yellow Labrador puppies! Proud parents are Hunskeli, Mysis Hortensia, and Ruttis, Waterline's Dashing Dion

6.5.2021

Meillä on 5.5.2021 syntyneitä mittelspitz pentuja!
Sumun ja Siirin pentueessa on 2 urosta ja 2 narttua.

We have Mittelspitz puppies! Proud parents are Siiri, Mysis Lumisade, and Sumu, Gierrat Kelo

26.4.2021

Terveystutkimustulos / Health results

17.4.2021, Oulu, tuomari/judge Essi Autio

Mysis Bright Crystal on suorittanut hyväksytysti hypokoiran virallisen näyttökokeen (Hyötykoirakoe, HypoK) / Qualified Hypo Alert Dog

6.4.2021

Terveystutkimustulos / Health result

15.2.2021

Terveystutkimustuloksia / Health results

10.2.2021

Terveystutkimustuloksia / Health results

30.1.2021

Terveystutkimustuloksia / Health results


Hyvää Uutta Vuotta 2021! Happy New Year 2021! Gott Nytt År 2021!


© mysiskennel