Oulu NORD 7.-8.5.2022, kuva/photo © mysiskennel


Uutiset / News 2022




Joulukuu 2022

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Kiitos mukavista yhteistreeneistä, tapaamisista, viesteistä, kuvista ja kuulumisista. Rauhallista joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle.

Parin hiljaisemman koronarajoitusten hillitsemän vuoden jälkeen mentiin taas. Saavutuksena neljä valiotitteliä kolmelle koiralleni ja useita hyviä tuloksia kasvateilleni.

Labbiksissa Masan (M Pumpkin) kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä Suomessa ja kahdessa Ruotsissa ja saatiin neljä varasertiä paras uros -luokan sijoitusten kanssa. Väärti (Scentaction's Hot Boom) kävi kahdessa näyttelyssä saaden kaksi sertiä, joista toisen rotunsa parhaan (rop) sijoituksen kera, eli se sai ne sertit, mitkä alle kahden vuoden iässä saa nykysäännöillä ottaa. Raahen näyttelyssä Väärti myös sijoittui ryhmäkehässä ollen neljäs. Holly kävi kolmessa näyttelyssä, tuomisina kaksi varasertiä ja yksi eli viimeinen sert ja vastakkaisen sukupuolen paras (vsp) sijoitus. Se suoritti taipumuskokeen hyväksytysti ja valioitui. Maikku (M May Blossom) kävi pari kertaa hakemassa kehäkokemusta ja eipä paljon muuta häsläämisellä saatu.

Muuten tulokset ovat olleet täysin kasvattienomistajien ansiota ja iso kiitos aktiivisuudesta heille. Yodalle (M Darrowby) kertyi useita hyviä sijoituksia ja sert. Eskolle (M Mmickey) myös sert ja vsp-sijoitus, Ninnille (M Dorothy) varasert, juniori-sert ja rop-juniori. Myös Murulle (M May May) junnu-sert sekä vsp-juniori. Paras uros -kehässä tuli sijoituksia myös Heimolle (M Bugatti) ja Jussille (M Llawrence). Meidän porukalle 21 kertaa sijoitus 2-4 paras uros/narttu -kehissä ja 4 kertaa rop/vsp -sijoitus ja nämä 10 eri koiralle.

Ruotsin puolella pistäydyttiin kaikkiaan kolmesti. Ensin huhtikuussa Epun (M Knatterton) ja heinäkuussa Tellen (M Hyacinth) porukoiden kanssa ja vielä elokuussa kävin ominani. Huhtikuun näyttelyssä Eppu sijoittui paras uros luokassa neljänneksi ja Vinssi (M Poirot) toiseksi varasertin kera. Heinäkuun näyttelystä Tellellä oli kotiintuomisina Ruotsin sert ja rop-sijoitus. Masa sai varasertin ja se oli paras uros luokan toinen. Vinssi oli paras uros luokassa neljäs ja rop käyttöluokan koira ja se sijoittui toiseksi käyttöluokan koirien näyttelyn paras -kilpailussa. Tavattiin heinäkuun näyttelyssä myös Hunskeli (M Hortensia) ja Una (M Black Orchid), joille kummallekin erit ja Hunskelille myös ck. Elokuussa Överkalixissa Väärti oli paras uros luokassa neljäs.

Olisin saanut Ruotsissa heinäkuun näyttelyyn kasvattajaluokankin, mutta enpä hoksannut ilmoittaa. Suomessa kasvattajaluokka ilmoittautuu itsekseen, kun on täppä oikeassa ruudussa ja kolmesti se esitettiinkin ja aina rop-kasvattajaryhmäksi. Tosin Mysis-kasvattajaryhmäkin nykyään esittäytyy itsekseen ilman kasvattajan asiaan puuttumista ihanien kasvatinomistajien toimesta. Kiitos naiset!

Mitteleissä tulokset ovat pääasiassa kolmen koiran harteilla. Meidän Koksista (M Nokipoika) tuli sekä Suomen että Ruotsin muotovalio. Sillä oli Suomesta kaksi sertiä edelliseltä vuodelta ja sai viimeisen sertinsä Oulun sateisessa NORD-näyttelyssä. Se valioitui Ruotsiin Överkalixin näyttelyssä. Nuori Coco (M Ernestine) kävi kehissä saamassa tottumusta ja opettelemassa kulkemaan raviaskeleilla, ja sai siinä sivussa Suomen Juniorimuotovaliotittelin sekä kaksi sertiä, kolme junioriroppia ja yhden ropin. Tornion NORD-näyttelyssä esitettiin ensimmäisen kerran Mysis-mittelien kasvattajaryhmä. Kiitos Stinan, joka tuli näyttelyyn Ruotsista Pyryn (M Lumipyry) kanssa ja näin sain neljä kasvattiani kehään, Pyryn, Koksin, Siirin (M Lumisade) ja Cocon. Pyryllä on ollut kehissä kova tahti tänäkin vuonna. Roppeja on ropissut niin Ruotsissa kuin Suomessakin.

Kokeissa menestymiset ovat täysin kasvatinomistajien ansiota. Kiitos ja kumarrus. Paavo (M Toffee Yummy) on nuuskutellut useita hienoja tuloksia Nose Work-kokeissa. Myös Nerolle (M Zwolle) tulos nosessa. Metsästyskoirien jälkikokeessa voittajaluokissa ovat ahkeroineet omistajiensa kera Eppu (M Knatterton) ja Tilli (M Llouisa) sekä avoimessa luokassa Muru (M May May) ja Huugo (M Morgan). Lululla (M Gingham Style) ja ohjaajallaan on ollut huonoa tuuria kokeeseen pääsemisen kanssa, mutta sentään yksi metsästyskoestartti ja siitä tulos tällekin kaudelle. Hyötykoirissa Siri (M Diantha) sai hypokoiran liivit yllensä ja Dara (M Lloretta) osoitti taidontarkistuksessa olevansa yhä kykeneväinen hypokoira. Vertti (M Mayfair) ja Mocca (M Gutsy Geraldine) ovat kouluttautuneet ja jatkokouluttautuneet pelastuskoiratehtäviin. Kaikki eivät käy kokeissa eivätkä saa tuloksia näkyviin, mutta hyvin monet kasvattini ovat kunnostautuneet käytännön metsällä tänäkin syksynä. Muutama kasvattini toimii aktiivisesti kaveri- ja terapiakoirina ja yksi Mysis-labradori on koulukoira.

Taipumuskokeisiin oli tänä vuonna melkoisen vaikea päästä. Saattoi olla muihinkin, mutta itse ilmoittelin koiriani vain taippareihin. Olipa yhteen kokeeseen ilmoittautunut 45 koirakkoa ja kokeeseen oli tarjolla paikkoja 16 vai oliko sitäkään. Ilmoitin koiriani kuuteen taippariin ja pääsin yhteen. En ilmoittautunut yhteenkään keskikesän kokeeseen syystä, että en jaksa itse, enkä viitsi rääkätä koiria helteisillä keleillä. Suomen kesäsää on arvaamaton. Siihen ainoaan taippariin päästiin varasijoilta ja matka kokeeseen oli pitkä. Kannatti kuitenkin ajaa vaikka polttoaineen hinnat hirvittivät. Holly pienen alkusähläämisen jälkeen malttoi keskittyä tekemiseen ja hoiteli kokeen hyväksytysti läpi ja samalla valiotittelin itselleen.

Korona-ajan kotona pyörimiset ovat tehneet hallaa ainakin meidän nuorisolle. Maikku ja Coco molemmat ovat syntyneet keskelle koronarajoituksia ja vaikka olen niiden kanssa käynyt ympäristö­opissa, eipä tilanne ole paljon kotipihaa kummoisempi, kun tyhjässä kaupungissa ollaan saatu käppäillä. Kumpikin on vähän liian kiinnostunut mitä lähistöllä tapahtuu, eikä näyttelykehässä malteta keskittyä oleelliseen. Coco ensimmäisessä näyttelyssään leikki ympäristöään tähyilevää mangustia ja liikkeetkin esitti pomppien takajaloillaan.

Käytöskoulua, "Kauniit tavat tavoitteena arkea ja kehää varten" on käyty ympäri vuoden kokoontuen miltei joka viikko ja noutoreenejä niitäkin on järjestetty, mutta vähän vaihtelevalla innostuksella. Meidän hyvän treenipaikan muuttuminen soranottopaikaksi toi uusia haasteita harjoitteluun. Treeniporukasta Holly ja kiharapoika Tuukka saivat taipumuskokeen läpi, muiden kanssa treeni jatkuu.

Meillä oli menetysten vuosi. Uusiksi tähdiksi taivaalle lähtivät suomenpystykorva Rita (14v 1kk) sekä labradorit Vivi (7v 9kk) ja Usva (3v 5kk). Tietooni tuli, että tähdiksi ovat lähteneet myös Niki (9v 5kk), Luca (9v 3kk) ja Roope (1v 6kk) sekä jo viime vuoden lopulla Santtu (13v). Osanottoni perheiden suruun ja iso kiitos kasvattieni hyvästä hoidosta.

Mysis labradorien tuloskatsaus vuoteen 2022:

Mysis saksanpystykorvien/mittelspitz tuloskatsaus vuoteen 2022:

Jos jonkun kasvattini saavutukset jäivät mainitsematta, pyydän anteeksi. Samoin kirjoitusvirheeni ja virhetulkinnat tuloksissa.


11.12.2022 Stockholm hundmässa, Tukholma nord, Ruotsi / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Peter Machetanz, Saksa

18.11.2022 Oulu, tuomari/judge Marja Ylilehto

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk, sisäetsintä 75/100p 1vp / Nose Work Class-1 75/100 points

13.11.2022 Jyväskylä kv / International All Breed ds, tuomari/judge Pam Blay, Iso-Britannia

12.11.2022 Jyväskylä nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge David Barclay, Australia

22.10.2022 Seinäjoki kv / International All Breed ds, tuomari/judge Einar Paulsen, Tanska

16.10.2022 Sundsvall kv, Ruotsi / International All Breed ds, tuomari/judge Rune Tyvold, Norja

15.10.2022 Timrå/Sundsvall, Ruotsi, SSUK FCI5 ryhmänäyttely / SSUK FCI5 Group ds, tuomari/judge Esa Ruotsalainen

9.10.2022 Pudasjärvi, tuomari/judge Noora Heikkinen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk, sisäetsintä 50/100p 2vp / Nose Work Class-1 50/100 points

7.10.2022 Hamina

Mysis Lloretta suortti pistein 3/3 hypokoiran tasokokeen, joka suoritetaan kahden vuoden välein tarkistuksena, että koira on säilyttänyt työtaitonsa. Tasokoe suoritetaan Hypokoira ry:n arvoijalle.

24.9.2022 Pudasjärvi, tuomari/judge Katja Sulkala

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk, kaikki etsintämuodot 100/100p 0vp LN / Nose Work Class-1 100/100 points

18.9.2021 Suonenjoki, Suontee, tuomari/judge Tuija Hukkanen

Meillä on uusi valio! / We have new Champion!

Mysis Holly NOU1, hyväksytty tulos noutajien taipumuskokeessa > FI MVA / Working Ability Test for Retrievers, passed > FI CH

4.9.2022 Oulu kr / All Breed ds, tuomari/judge Mervi Raisaari

4.9.2022 Oulu kr / All Breed ds, tuomari/judge Mats Johnsson, Ruotsi

4.9.2022 Kihniö rn / Group ds, tuomari/judge Pia Itkonen

3.9.2022 Ähtäri rn / Group ds, tuomari/judge Erja Nummi

19.8.2022 Oulu, tuomari/judge Katja Sulkala

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk, kaikki etsintämuodot 50/100p 4vp / Nose Work Class-1 50/100 points

14.8.2022 Mikkeli, tuomari/judge Karla Sohlman

Mysis May May MEJÄ AVO 1/40 pist. / Blood Tracking Trial Open Class 1/40 points

14.8.2022 Överkalix kr, Ruotsi / All Breed ds, tuomari/judge Hans Almgren

Meillä on uusi valio! / We have new Champion!

14.8.2022 Puolanka rn / Group ds, tuomari/judge Markku Kipinä

13.8.2022 Överkalix kr, Ruotsi / All Breed ds, tuomari/judge Sonia Kelveri-Philippou, Kypros

13.8.2022 Rovaniemi rn / Group ds, tuomari/judge Hannele Jokisilta

13.8.2022 Rovaniemi rn / Group ds, tuomari/judge Tarja Kallio

7.8.2022 Kuopio kv / International All Breed ds, tuomari/judge Aleksandra Cvijic Palumbo, Serbia

7.8.2022 Fauske kv, Norja / International All Breed ds, tuomari/judge Wera Hübenthal

6.8.2022 Maalahti rn / Group ds, tuomari/judge Matti Luoso

6.8.2022 Ii rn / Group ds, tuomari/judge Jouko Leiviskä

6.8.2022 Fauske kv, Norja / International All Breed ds, tuomari/judge Rodi Hübenthal

6.8.2022 Kuopio nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Jasna Matejcic, Kroatia

5.8.2022 Kuopio kr / All Breed ds, tuomari/judge Maija Mäkinen

3.8.2022 Keminmaa, tuomari/judge Satu Kamunen

Mysis Knatterton MEJÄ VOI 2/35 pist. / Blood Tracking Trial Winner Class 2/35 points

31.7.2022 Muhos, tuomari/judge Kari Hyytiäinen VOI, Jukka Välitalo AVO

Mysis Llouisa MEJÄ VOI 1/40 pist. / Blood Tracking Trial Winners Class 1/40 points
Mysis Mmorgan MEJÄ AVO 2/35 pist. / Blood Tracking Trial Open Class 2/35 points

31.7.2022 Raahe rn / Group ds, tuomari/judge Leni Finne, ryhmätuomari Anett Finnig

30.7.2022 Joensuu, tuomari/judge Mika Toskala

Mysis Gingham Style NOME-b ALO-3 / Retriever Trial-B Novice Class 3rd prize

29.7.2022 Pori kv / International All Breed ds, tuomari/judge Tanya Ahlman-Stockmari

28.7.2022 Tornio, tuomari/judge Satu Kamunen

Mysis Knatterton MEJÄ VOI 2/35 pist. / Blood Tracking Trial Winner Class 2/35 points

23.7.2022 Posio rn / Group ds, tuomari/judge Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Meillä on uusi valio! / We have new Champion!

16.7.2022 Tornio nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Kirsi Honkanen

16.7.2022 Tornio nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Riitta Niemelä

15.7.2022 Piteå nord, Ruotsi / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Christina Bjerstedt-Ohlsson

15.7.2022 SSRK Norrbotten Piteå, Ruotsi / Specialty for spaniels and retrievers, tuomari/judge Patric Ragnarsson

9.7.2022 Ristiina kr / All Breed ds, tuomari/judge Kirsti Louhi

2.7.2022 Asikkala rn / Group ds, tuomari/judge Hilkka Salohalla

2.7.2022 Oulu kv / International All Breed ds, tuomari/judge Juha Putkonen

1.7.2022 Gällivare nord, Ruotsi / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Eva Liljeqvist Borg

21.6.2022 Ylivieska, tuomari/judge Heidi Pasanen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk, sisäetsintä 75/100p 0vp / Nose Work Class-1 75/100 points

19.6.2022 Haapajärvi rn / Group ds, tuomari/judge Katja Korhonen

18.6.2022 Kuusamo rn / Group ds, tuomari/judge Tarja Kallio

18.6.2022 Kuusamo rn / Group ds, tuomari/judge Hannele Jokisilta

12.6.2022 Pudasjärvi, tuomari/judge Kari Grönman

Mysis Mmorgan MEJÄ AVO 2/33 pist. / Blood Tracking Trial Open Class 2/33 points

11.6.2022 Hämeenlinna kr / All Breed ds, tuomari/judge Jochen H Eberhardt, Saksa

5.6.2022 Tornio, tuomari/judge Marika Ahola

Mysis Knatterton MEJÄ AVO 1/43 pist. / Blood Tracking Trial Open Class 1/43 points

4.6.2022 Loviisa rn / Group ds, tuomari/judge Lotta Vuorinen

4.6.2022 Suomussalmi rn / Group ds, tuomari/judge Jouko Leiviskä

27.3.2022 Piteå kr, Ruotsi / All Breed ds, tuomari/judge Gerda Halff-Van Boven, Alankomaat

26.5.2022 Kangasniemi kr / All Breed ds, tuomari/judge Paavo Mattila

26.5.2022 Tuusula rn / Group ds, tuomari/judge Saija Juutilainen

26.5.2022 Tornio rn / Group ds, tuomari/judge Tanya Ahlman-Stockmari

22.5.2022, Oulu, tuomari/judge Taina Lahtinen

Mysis Diantha on suorittanut hyväksytysti hypokoiran virallisen näyttökokeen (Hyötykoirakoe, HypoK) / Qualified Hypo Alert Dog

21.5.2022 Oulainen rn / Group ds, tuomari/judge Reino Korpela

15.5.2022 Helsinki kv Royal Canine Show / International ds, tuomari/judge Laura Cox, Irlanti

15.5.2022 Oulu Virpinemi rn / Group ds, tuomari/judge Iuza Beradze, Georgia

15.5.2022 Lappeenranta, tuomari/judge Timo Pussinen

Mysis Zwolle Nose Work 2 lk, kaikki etsintämuodot 75/100p 4vp / Nose Work Class-2 75/100 points

14.5.2022

Terveystutkimustuloksia / Health results

14.5.2022 Haapavesi rn / Group ds, tuomari/judge Paavo Mattila

8.5.2022 Oulu nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Erja Nummi

7.5.2022 Oulu nord / Nordic All Breed ds, tuomari/judge Markku Kipinä

Meillä on uusi valio! / We have new Champion!

24.4.2022 Tornio, tuomarit/judges Tarja Ainassaari ja Hanna Kinnunen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk Sisäetsintä 50/100p 4vp / Nose Work Class-1 50/100 points

24.4.2022 Pello rn, koronatukinäyttely / Group ds, tuomari/judge Jetta Tschokkinen

23.4.2022 Pello rn / Group ds, tuomari/judge Tarja Kallio

23.4.2022 SSRK Norrbotten Boden, Ruotsi / Specialty for spaniels and retrievers, tuomari/judge Joakim Ohlsson

23.4.2022 Tuulos Labradorinnoutajakerhon erikoisnäyttely / FLRC Specialty, tuomarit/judges Lesley Dantinnes (urokset, ei pennut ja veteraanit), Lucy Kent (nartut, ei nuo, pennut ja veteraanit), Heli Siikonen (pennut ja veteraanit, nartut nuo)

10.4.2022 Vaasa kv / International ds, tuomari/judge Perttu Ståhlberg

9.4.2022 Pertunmaa rn / Group ds, tuomari/judge Leila Kärkäs

2.4.2022 Kajaani kv / International ds, tuomari/judge Viveca Lahokoski

1.4.2022 Oulu, tuomari/judge Katja Sulkala

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk Sisäetsintä 100/100p 1vp LN / Nose Work Class-1 100/100 points

26.3.2022 Tornio, tuomari/judge Heidi Pasanen

Mysis Toffee Yummy Nose Work 1-lk Sisäetsintä 75/100 0vp / Nose Work Class-1 75/100 points

24.2.2022

Terveystutkimustuloksia / Health results

26.1.2022

Meillä on 21.1.2022 syntyneitä mittelspitz pentuja!
Hipin ja Säden pentueessa on 2 mustaa narttua.

We have black Mittelspitz puppies! Proud parents are Säde, Mysis Nokinenä, and Hippi, FI & EE MVA LT & EE JMVA BALTJV-17 Ticapon Hippy Shake

3.1.2022

Terveystutkimustulos / Health result


Hyvää Uutta Vuotta 2022! Happy New Year 2022! Gott Nytt År 2022!



© mysiskennel